Toimintasuunnitelma kaudelle 2011 – 2012
Kansainvälisen presidentin teema: MINÄ LUOTAN
Kotimaan teema: VASTUU ON MINUN
Piirikuvernöörin teema: YHTEISTYÖ JA SEN KEHITTÄMINEN
PAIKKAKUNTALAISTEN KANSSA
PAIKKAKUNTALAISTEN KANSSA
1. YLEISTÄ
Toimikaudella 2011–2012 tavoitteena on jäsenmäärän pysyttäminen vähintään nykyisellä tasolla, mieluummin jäsenmäärän lisääntyminen. Uusien klubien perustamista tulee tunnustella ainakin siltä osin, joita jo on viritelty. Piirissämme on varsin kattava klubiverkosto.
Piirihallitus ja toimikunnat vastaavat piirikuvernöörin johdolla piirin toiminnan strategisesta suunnittelusta ja operatiivisesta toiminnasta. Piirihallitus kokoontuu toimikaudella neljä kertaa tasavertaisesti eri alueilla: syys-, marras-, helmi- ja huhtikuussa. VILKKU- lehti julkaistaan keväällä 2012.
2. KOULUTUS
Piirissämme on panostettu hyvin kouluttajaresurssiin ja olemme saaneet koulutuksen asiantuntijoita. Tätä etua tulisi käyttää klubeissa hyväksi nykyistä tehokkaammin. Toimikuntien puheenjohtajat osallistuvat liiton järjestämiin koulutuksiin ja valtakunnallisten työryhmien kokouksiin. Näin piirissämme olemme jatkuvasti ajan tasalla, mitä uutta on tapahtunut ja tulee tapahtumaan.
3. KLUBITOIMINNAN KIINNOSTAVUUS
Klubien tulee suorittaa jatkuvaa itsearviointia, jotta kokoukset saadaan mielenkiintoisiksi. Niissä klubeissa, joissa ns. vanha esitelmäkäytäntö on jäänyt, kannattaisi miettiä ja ainakin kokeilla sen käyttöönottoa. Jokaisessa piirin klubissa tulisi olla vähintään 20 jäsentä. Aikaisemman käytännön mukaan jatketaan Lions Quest koulutusta, nuorisovaihtoa, huumetietoutta, kummilapsitoimintaa ja rauhanjulistekilpailua.
4. YHTEISTYÖ JA SEN KEHITTÄMINEN PAIKKAKUNTALAISTEN KANSSA
Leijonat tunnetaan omilla paikkakunnillaan ja he ovat tehneet yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Teemani ei tarkoita, että eri organisaatiot sekoitetaan keskenään. Yhteistyön kehittäminen voisi tuoda jotakin uutta hyvien perinteisten toimintojen lisäksi tai sijaan.
Alpo Kosunen, Piiri 107-H