28.2.2020

LC Kontiolahti auttamassa Togon tasavallassa

Tarina LC Kontiolahden kansanvälisestä aktiviteetista Togon tasavallassa

Tarinan kirjoittaja Mikko Juvonen on LC Kontiolahden jäsen ja hän toimii matkoillaan klubin hyvän tahdon lähettiläänä Länsi-Afrikan Togon tasavallassa. Tässä tarinassa kerrotaan klubin ensimmäisestä avustustoimituksesta Togon syrjäseudulle tammikuussa 2020.

Olen vieraillut Togossa reilut kymmenen kertaa. Nämä kaksi kylää ovat tulleet tutuiksi, koska olemme aloittaneet metsityskokeiluita niiden alueella.

Kpime on Kpalimen pohjoispuolella oleva kylä. Kukkulalla olevassa kylässä asuu noin viisisataa ihmistä. Lääkintätarvikkeet veimme kylän takana olevalle kukkulalle, jonne ei ole autotietä. Kukkulalle ei ole edes sellaista reittiä, että sinne pääsisi moottoripyörällä, joten ainoa tapa on kulkea jalkaisin.


Mikäli kukkulalta on päästävä terveydenhoitajan tai lääkärin vastaanotolle, on tehtävä kolmen tunnin kävelyreissu Kpimen eteläpuolella alhaalla olevaan Kpalimeen, jossa on terveysasema.

Kylässä ei siis ole omaa sairaanhoitajaa tai terveysasemaa. Kylässä on kuitenkin henkilö, joka on koulutettu terveyden perusasioihin, niin että hän osaa ohjeistaa onko syytä hakeutua hoitoon vai kannattaako katsoa ensin hetki. Tämä välimies vastaa antamamme lahjan oikeasta käytöstä yhdessä kylän vanhemmiston kanssa. Jokaisella kylällä on oma päällikkönsä sekä muutaman hengen joukko hänen tukenaan, joilla on erilaisia vastuita.

Avustuspaketin luvutus Kpimen kyläläisille.
Mikko
oikealla ja sinipaitainen mies on koulutettu käsikauppalääkkeiden jakajaksi

Pakettia vastaanottavista miehistä sinitakkinen on koulutettu siihen, että hän pystyy ohjeistamaan ja jakamaan käsikauppalääkkeitä, vaikka ei olekaan varsinainen sairaanhoitaja.Emme käyneet nyt aikapulan vuoksi kylässä asti, vaan annoimme paketin kylän reunalla olevassa katoksessa.

Kylällä on oma koulu, jossa alle kolmetoistavuotiaat opiskelevat, vanhemmat lapset kulkevat päivittäin alhaalla tai asuvat arkiviikon alhaalla.

Kpimen kylän koulu

Paha pensaspalo oli juuri tuhonnut kassavaviljelmiä ja hedelmäpuuistutukset.

Kpekpeta on kukkulalla olevaa kylää selvästi isompi. Tämä lähes kolmentuhannen asukkaan yhteisö on Kpalimesta koilliseen. Reitti Kpekpetaan kulkee Kpalimen pohjoispuolella olevan Atimen kautta. Kylään on autokelpoinen tie, mutta perillä liikkumiseen tarvitaan moottoripyörää.

Avustuspaketti jatkaa pian matkaansa moottoripyörällä. Alla olevassa vieopätkässä myös Mikko kokeilee moottoripyörää


Toisen avustuspaketin tarkastelua terveysasemalla
Kylässä on oma terveysasema ja sairaanhoitaja. Sovimme sairaanhoitajan kanssa, että vaikka lääkintätarvikkeet tulivat lahjoituksina, niistä peritään pieni maksu. Tällä maksulla mahdollistetaan pieni määrä lisähankintoja.


"Kiitos Kontiolahden leijonat"

Kpekpetan sairaanhoitajan puheesta kuuluu, että uskonnollisuus on vahvasti läsnä togolaisten arjessa.