12.3.2020

LC Rääkkylän Tero Harisesta leijonien sökömestari

LC Rääkkylän Tero Harinen voitti karkauspäivänä lauantaina 29.2.2020 Kontiorannassa järjestetyn leijonien SM-sököturnauksen. Samalla ratkesi noin vuoden päästä järjestettävien Lionien valtakunnallisen sököturnauksen pitopaikka, kisat pidetään Rääkkylässä.

Harisen taiteluparina oli kaksi vuotta sitten mestaruuden voittanut naapuriklubin LC Liperin Tarmo Nenonen. Voitto varmistui vasta viimeisten kolikoiden laskennassa seitsemän euron erolla. Leijonien SM-pronssi meni LC Hartolan Timo Rantaselle. Mestaruutta tavoitteli yhteensä 65 pelaajaa. Finaalipöytään pääsi väli- ja keräilyerien kahdeksan parasta.




Keskellä leijonien SM-sökömestari 2020 Tero Harinen, LC Rääkkylä. Vasemmalla hopealle jäänyt Tero Nenonen, LC Liperi ja oikealla pronnsin naannut Timo Rantanen, LC Hartola
Joukkuekilpailun ykkönen oli tänä vuonna LC Kiihtelysvaara II. Hopealle jäi LC Hartola I ja pronssia sai LC Tuupovaara I. Joukkueita oli mukana 25 ja LC Rääkkylä sijoittui kuudenneksi, LC Kitee/Pajari yhdeksänneksi ja LC Liperi oli kymmenes.

Joukkuekilpailun voittajat LC Kiihtelysvaara II,  LC Hartola I, ja LC Tuupovaara I

Lionien sököturnausten suurin voittaja on hyväntekeväisyys: järjestävä klubi käyttää ilmoittautumisista, arpajaisista ja pottirahoista kertyneen tuoton johonkin paikalliseen hyväntekeväisyyskohteeseen.


Ensimmäiset liiton ja piirin turnaukset järjestettiin Liperissä vuona 1998. Siitä saakka hyväntekeväisyyspottiin on kertynyt jaettavaa runsaat sata tuhatta euroa.

Tämän vuotinen isäntä LC Kontiolahti käyttää pelituoton omaishoitajien virkistykseen. Edellisvuonna LC Liperi lahjoitti useampaan nuorten kohteeseen yli 5 000 euroa. Järjestävällä klubilla on oikeus päättää tuen saajista.

Tarkemmat tulokset sekä muutama kuva lisää