27.10.2021

Haku nuorisovaihtoon 2022 päättyy 15.12.2021

Nuorisovaihto toteutetaan kesällä 2022, mikäli koronapandemia on siihen mennessä ohi. Hakuaika kesän 2022 vaihtoon on syksyllä 2021.

Nuori - matkaa maailmalle kesällä 2022

Vaihtoon hakeminen


Eurooppa Foorumin päätöksen mukaan Nuorisovaihto järjestetään ensi vuonna 2022 vain Euroopan sisäisesti

 

Ohjeita hakulomakkeen täyttämiseen

  • Kohdemaiksi voi laittaa maksimissaan kolme eri Euroopan maata, joten toivejärjestystä kannattaa miettiä. Merkitkää ensimmäisenä se maa, johon hakija toivoo ensisijaisesti pääsevänsä. Alla lista kohdemaista.
  • Koronatilanteesta ja -ohjeista tiedotetaan lähempänä ajankohtaa tarkemmin, mutta vaihtoon osallistuvan nuoren tulee olla täysin rokotettu, kts. hakemuksen kohta III. => "Covid19 information"
  • Täytä omat yhteystietosi kohtaan: V. RESPONSIBLE LIONS CLUB DATA
  • Kun olette hakijan kanssa täyttäneet kaikki tarvittavat kohdat (merkitty harmaalla), niin tulosta hakemuksen 4. sivu ja ota siihen allekirjoitukset. Allekirjoitussivu tulee skannata ja lähettää minulle täytetyn excel-hakulomakkeen kanssa.

Aikataulu

Hakulomakkeen toimitus 15.12.2021 mennessä allekirjoittaneelle: Janne Toikka, jjtoikka@gmail.com (p. 050 599 3681)
Kun kaikki Suomen hakemukset on alustavasti käsitelty, ilmoitan miten haku etenee.

Euroopan Nuorisovaihto 2022 / Suomesta vaihtoon hakevien kohdemaat:
  1. Austria
  2. Belarus
  3. Belgium
  4. Bulgaria
  5. Croatia
  6. Cyprus
  7. Czech+Slovakia
  8. Denmark
  9. Estonia
  10. France
  11. Georgia
  12. Germany
  13. Greece
  14. Hungary
  15. Iceland
  16. Ireland
  17. Italy
  18. Lithuania
  19. Macedonia
  20. Netherlands
  21. Norway
  22. Poland
  23. Portugal
  24. Romania
  25. Russia, Mos
  26. Serbia
  27. Slovenia
  28. Spain
  29. Sweden
  30. Switzerland
  31. Turkey
  32. Ukraine
  33. United Kingdom
Hakemuksen liitteet
Lisäksi hakemukseen tarvitaan paljon erilaisia liitteitä. Ohessa alustavat tiedot.
  1. Kopio passista (skannattuna)
  2. Eurooppalainen sairaanhoitokortti (EHIC Kelasta)
  3. Kopio Matkavakuutuksesta, joka tulee olla voimassa vähintään 3 kk kotiintulon jälkeen.
  4. Kopio Vastuuvakuutuksesta, joka tulee olla voimassa koko matkan ajan.
  5. COVID19-rokotustodistus
  6. Kirje isäntäperheelle "Dear Host Family" tekstimuodossa
  7. Hakijan kuvia: vähintään yksi kasvokuva (jpg) sekä hakijan perhekuva (jpg)
  8. Allekirjoitus

Lions-nuorisovaihdosta hakumenettelyineen voi lukea tarkemmin: 

https://www.lions.fi/toiminta/lapset-ja-nuoret/nuorisovaihto/


Ystävällisin terveisin,
Janne Toikka, H-piirin nuorisovaihtojohtaja
p. 050 599 3681
jjtoikka@gmail.com

Nuorisovaihto on kansainvälistä verkostoitumista

Lions-nuorisovaihto on mahdollisuus nuorille luoda kansainvälisiä suhteita ja samalla tutus-tua eri maiden kieliin ja kulttuureihin. Lions-nuorisovaihto tapahtuu kansainvälisesti hyväksyttyjen sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti ja kohdemaita on paljon.

Vaihtoon lähdetään Suomesta kesällä 3-4 viikoksi kohdemaasta riippuen. Useissa maissa vaihto koostuu isäntäperhejaksosta ja leiristä. 

... jatkuu...

Lue lisää oik. reunan valikosta NUORISOVAIHTO / YOUTH EXCHANGE 2022